Fitnessfilosofiaa

19.11.2019

Sukellus fitnesskulttuuriin

Viime aikoina olen sukeltanut yhä syvemmälle fitnesskulttuuriin. Minulla on ollut myös ilo tutustua huikeisiin ihmisiin lajin parista. Yhteinen tekijä viime vuosien urheilukiinnostukseeni on ollut se, että olen vihdoin oivaltanut yhä enenevässä määrin, kuka oikein olen. Yllätyksekseni olen viehättynyt tietynlaisista alakulttuurin lajeista eli fitneksen lisäksi nyrkkeilystä ja hiphop-tanssista, joista etenkin kahteen ensimmäiseen liittyy myös jonkin verran riskejä. Tuttu ja turvallinen ns. mainstreaming ei selvästikään ole minua varten. Toisaalta se ei yllätä, koska olen aina ollut omien polkujeni kulkija.

Viime aikoina etenkin fitnekseen liittyvä elämäntapa ja kulttuuri on mietityttänyt paljon. Tämän lajin suhteen olen vielä aika varhaisessa vaiheessa. Koska toivottavasti matkaa lajin parissa on toivon mukaan vielä paljon jäljellä, ajattelin kirjoittaa ylös tuorein silmin muutamia havaintoja sekä hahmottaa myös lajiin kuuluvaa filosofiaa ja elämäntyyliä omasta hyvin subjektiivisesta vinkkelistä. Ehkäpä kirjoitan matkan varrelta uusia filosofioita ja näkökulmia kyseiseen lajiin ja elämäntapaan liittyen sitten, kun kokemusta on karttunut enemmän. Silloin voi sitten hyväntahtoisesti lukea, miten matkan alussa lajin näki ja miten omat näkökulmat ovat muuttuneet tai tarkentuneet.

Huomioita

Ensinnäkin on todettava, että lajissa on selkeästi kaksi eri tasoa: harrastaminen ja kilpailu. Ensimmäistä voin lämpimästi suositella kaikille. Jälkimmäinen taas on harvojen herkkua. Fitness nimittäin harrastuksena kannustaa terveelliseen elämään, jossa uni, ruoka ja liikunta eli tässä tapauksessa lihasmassan kasvuun ja kiinteytykseen tähtäävä saliharjoittelu toimivat hyvän elämän edellytyksenä. Kuinka paljon Suomessa olisi onnellisia ihmisiä enemmän, jos jokainen edes pyrkisi pitämään näistä hyvän elämän peruspilareista johdonmukaisesti arjessa kiinni? Toivonkin lajin piirissä etenkin harrastajamäärien kasvua tulevina vuosina.

Sen sijaan kilpailu on etenkin syömisen ja äärimmäisten saliharjoitusten suhteen erittäin kurinalaista puuhaa ja sopii siksikin käytännössä harvoille. Vaa´an käyttö on tullut päivittäiseen käyttöön minullekin viime kuukausien aikana ja joskus salilta on ollut äärirajoille menemisen takia ollut vaikea kävellä pois. Onneksi elän ainakin näin alkuvaiheessa sinkkuelämää, jossa vapaus muokata arkea ja syömistä helpommin kuin parisuhteessa - toki tosin tuokin on vähän suhteellista ja riippuu parisuhteen laadusta.

Kilpailuun liittyy myös jonkin verran lieveilmiöitä: syömishäiriöitä, terveydelle riskaabeleja dieettejä, mentaalipuolen ongelmia jne. Käymäni valmentajakoulutus pyrkii kuitenkin perkaamaan pois lajin parista näitä ikäviä lieveilmiöitä. Uskon ja selkeästi myös näen, että laji kehittyy jatkuvasti terveempään suuntaan. Yksi osoitus on tästä mm. vahva doping-kontrolli, jossa yksi tekijä on mm. olympialajiksi pyrkiminen. Lajijärjestö eli Suomen Fitnessurheilu ry onkin tehnyt upeaa kehitystyötä tämän vielä nuorehkon urheilulajin osalta.


Narsismia?

On myös hyvä pohtia, missä määrin laji poseerausharjoituksineen ja lavaesiintymisineen puolipukeissa ruokkii narsismia tai liikaa keskittymistä itseen. Tosin ei se pappeuskaan ole narsisteista vapaata vyöhykettä, kun saa päivästä toiseen patsastella huomion keskipisteenä. Jos näitä vaaroja ei tunnista myös itsessään, silloin sitä on saattanut jo astua huonon rajan yli.

Niin papin ammatissa kuin fitness-kisaajana on tärkeää muistaa, että hyvä elämä ja itsetuntokaan ei edellytä muiden huomiota ja hyväksyntää. Sen sijaan hyvä itsetunto ja hyvä elämä ovat yhteydessä sisäiseen rauhaan, tasapainoon, terveeseen itsekriittisyyteen oman pimeän puolen suhteen, itsensä armolliseen hyväksymiseen sekä aitoon lähimmäisen rakkauteen.

Toisaalta itseäänkin ja myös toisia on oman kokemukseni mukaan helpompi rakastaa, kun on hyvässä kunnossa. Etenkin treenien jälkeisessä endorfiiniryöpyssä olo on kuin hipillä, joka haluaa syleillä koko maailmaa. Eikä se ihmisiltä saatu myönteinen palautekaan ainakaan haittaa itsetunnon vahvistumista tai onnellisuuden kokemusta - päinvastoin.

Niin, mutta onhan niitä kateellisiakin ja kaikenlaisesta poseerauksesta ärsyyntyneitä ihmisiä joku saattaa huomauttaa. Niin, onhan niitä - aina, vaikka itse olen saanutkin vain myönteistä palautetta. Samoin on niitäkin, joita pappina työskentely syystä tai toisesta ärsyttää. Mutta onko se sittenkään huono asia? Jos omalle itselle uskollisena eläminen, unelmien elämäntyyli ja aitous ärsyttävät jota kuta, kenen syytä se on.

Voisiko olla niin, että nimenomaan rehellisyys omille unelmille toimii joillekin ärsyttävänä peilinä, koska silloin ymmärtää, että omakaan elämä ei ehkä ole omien toiveiden mukaista. Entäpä jos askel oikeaan muutokseen tapahtuukin nimenomaan ärsyyntymisen kautta? Eikö ärsyyntyminen ole merkki siitä, että jokin ulkopuolinen ärsyke osui omassa itsessä arkaan ja ehkä tiedostamattomaan paikkaan? Mitäpä jos ärsyyntyminen on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista - etenkin silloin kun ärsyyntymisen osaa kääntää rakentavaksi voimaksi ja oman elämän kehittämiseksi katkeran lähipiiriäkin myrkyttävän kateuden sapen sijaan?

Vinkkejä

Loppuhuomiona fitness-filosofiaani liitän myös pienen palasen omaa taktiikkaani ja mentaalista asennetta, joka kyllä toimii lajin ulkopuolellakin. Tässä muutama kohta:

  • Kaikenlaisen palautteen edessä on hyvä tutkia, onko kritiikillä perää. Jos on, kiitän lämpimästi kyseistä ihmistä.
  • Jos ei ole ja taustalla on esimerkiksi tietämättömyyden sijaan pahantahtoiset motiivit, käytän kateutta ja ilkeää palautetta polttoaineena entistäkin korkeammalle pyrkimiseen. Kateus ja aiheettomat syytökset ovat kokemukseni mukaan lähes aina merkki siitä, että teen jotain oikein. Vaihtoehtoisesti kateus ja aiheettomat syytökset nousevat esimerkiksi kyseisen henkilön omasta kaoottisesta sisäisestä maailmasta.
  • Jos minua kannustaa, sekin toimii huikeana polttoaineena parempiin suoritukseen sekä rakentaa iloista yhteyttä ihmisissä ja ihmisten välillä. Siksi arvostankin etenkin kaikkia teitä, jotka ovat kannustaneet ja kannustavat minua mm. matkalla fitneksen maailmassa! Kun kannustamme toisiamme, voimme yhdessä voittaa ja kokea ainakin hetkellisesti jotain arkisuuden ylittävää euforiaa. Kannustamalla muita, kannustat myös itseäsi.
  • Näin ollen kannustitpa tai kritisoitpa minua, annat vain minulle lisää välineitä parempaan elämään. Kaikenlaisen palautteen voi kääntää voitoksi ja voittamattomuudeksi. Voitto ja voittamattomuus ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole vain omien voimien, vaan Kristuksen varassa. Hän on auttanut minua aina nousemaan synkimmistäkin hetkistä entistä vahvempana.
  • Kaikkein mieluiten kuitenkin tietysti otan vastaan sitä kannustavaa palautetta ja annan sitä myös muille. Silloin voittavat kaikki!